Olen toiminut markkinoinnin ja viestinnän parissa yli 20 vuotta. Kokemusta on kertynyt niin graafisesta suunnittelusta, käyttöliittymäsuunnittelusta kuin kotisivujen suunnittelusta. Digitaalista markkinointia olen tehnyt edellä mainittujen lisäksi jo yli 20 vuotta. Jälkimmäisen kymmen vuoden aikana olen keskittynyt sen tekemiseen lähes kokonaan.
Google Ads -mainontaan tutustuin ensimmäisen kerran jo 2006. Olen siitä lähtien tehnyt mainontaa lukuisille yrityksille useilta eri toimialoilta. Olen samalla saanut seurata Googlen Adsin evoluutiota jo kolmella eri vuosikymmenellä.
Paljon on ehtinyt tapahtua ja moni asia on muuttunut matkavarrella. Se on vaatinut jatkuvaa opiskelua ja uuden omaksumista. Koska digimainonnan mahdollisuudet ovat kehittyneet ja sääntely muuttunut, on jopa samoja asioita joutunut opettelemaan muutosten myötä uudestaan ja uudestaan.
Jatkuva uuden oppimisen vaatimus on pitänyt mielenkiintoa työtä kohtaan yllä eikä ole ollut pelkoa paikoilleen jämähtämisestä. Haasteet ovat välillä turhauttaneet jopa minua, mutta erityisesti asiakkaita. Siitä huolimatta koen digimainonnan ja erityisesti hakusanamainonnan olevan edelleen yksi parhaiten tuottoa tuovista mainonnan keinoista.
Koulutus on minulle uudehko aluevaltaus, vaikka olen erilaisia koulutuksia pitänyt kotisivujen ylläpidosta ja markkinoinnista jo vuosien ajan. Olen huomannut, että monilla yrityksillä on tahto saada markkinointia omiin käsiin ja Google Adsiin suhtaudutaan niin, että se olisi yksi, jonka ulkoistamista voisi vähentää.
Monesti vastaan tulee tosiasia, että ei se niin helppoa olekaan – varsinkin jos haluaa ymmärtää, mihin se markkinointibudjetti katoaa ja mitä siitä saakaan vastineeksi. Aikaakaan ei ole loputtomasti käytettävissä itse oppimiseen.
Pyrin koulutuksissa suoraviivaisuuteen ja pitämään asiat niin yksinkertaisina kuin mahdollista. Tavoitteenani on saada mainonnan tekijät ymmärtämään, mitä he ovat tekemässä sekä keskittymään mainonnan tekemisessä oleelliseen.
Sen vuoksi luotan siihen, että hyvin palasteltu ja koulutettavan tavoitteisiin ja tarpeisiin vastaava koulutus johtaa nopeampaan oppimiseen ja tiedon kokonaisvaltaiseen omaksumiseen.
Google Ads -koulutusten lisäksi tarjoan myös täyden Google Ads -mainonnan toteutuspalvelun yrityksille, jotka haluavat ulkoistaa työn asiantunteviin käsiin tai yhdistää omatoimisen tekemisen ammattilaisen tukeen.
Tämä yhdistelmä varmistaa, että yrityksesi saa joko osaamisen talon sisälle koulutuksen avulla tai konkreettiset tulokset suoraan mainontapalveluiden kautta – tarpeesi mukaan.
HJN Diginmainonnan asiantuntijapalvelut
Google Ads -koulutukseni perustuvat pitkään käytännön kokemukseen ja yli kahden vuosikymmenen työhön digitaalisessa markkinoinnissa. Olen erikoistunut hakusanamainontaan ja sen tulokselliseen hyödyntämiseen eri toimialoilla. Pitkä käytännön kokemus kampanjoiden toteuttamisesta antaa koulutuksiin realistisen ja ratkaisukeskeisen näkökulman, jonka avulla osallistujat oppivat keskittymään olennaiseen.
Yksilöllinen koulutusratkaisu. Jokainen yritys ja koulutettava on erilainen, joten räätälöin koulutuksen aina osallistujan taitotason, tavoitteiden ja käytettävissä olevan ajan mukaan. Tavoitteeni on varmistaa, että koulutuksesta saa konkreettista hyötyä heti käytännön mainonnassa.
Perusteellinen, mutta selkeä koulutus sinulle, joka aloitat Google Ads -hakusanamainontaa ja haluat oppia teknisen toteutuksen alusta alkaen.
Syventävä koulutus jo mainontaa tehneille. Keskitymme tehokkuuden parantamiseen, budjetin hallintaan ja optimointiin.
Räätälöity koulutus erityistarpeisiin. Suunnitellaan juuri sinulle sopiva sisältö, joka vastaa liiketoimintasi haasteisiin.
Koulutus kokeneille mainostajille, jotka haluavat oppia hyödyntämään tekoälyä hakusanamainonnassa ja tehostaa mainonnan tuloksia.
Keskitymme oikeiden avainsanojen valintaan ja tehokkaaseen kampanjarakenteeseen, jotta budjetti käytetään tuloksellisesti.
Hyödynnämme hakusanamainonnan lisäksi Display-verkostoa ja remarketingia mahdollisimman laajan näkyvyyden ja konversioiden saavuttamiseksi.
© 2025 HJN Digimainonnan asiantuntijapalvelut